8/24/2013

I will be brave




Ja jälleen kasvokuvia! Toivottavasti ne eivät kuitenkaan kyllästytä teitä ihan täydellisesti.. Minulla on nyt ollut ihan mielettömän kiire koulun alku, enkä oikeasti ole edes ehtinyt kunnolla vielä lukea ylppäreihin..(!?) Okei jos vietän 2 ja puoli tuntia lakatessani kynsiä niin kuin tässä eräänä päivänä, niin tiedän että se on myös ajankäytöstäni kiinni. Mutta kyseessä on sentään matematiikka, minun ei-niin-lempiaine kautta aikojen. Siksi se ei myöskään ole ei-niin-lempipuuhaani. Mutta pitää vain yrittää parhaansa, sillä sen parempaan ei kukaan pysty!
Ehkä nyt saisin kuitenkin hieman rentouduttua, sillä stressitasoni hipoo jo varmasti maximeja.
Mutta kuvista sen verran, että niissä pyörähtelee jälleen Peeter (huii Neter..), ja itsekin tungin yhteen kuvaan, tuolla pelottavassa paholaissienen valtaamassa rakennuksessa (huii), jossa luulin jätesäkkiä murhaajaksi varmaan sen 50 kertaa (jälleen, huii..).


8/06/2013

Through the storm and all the dust, take down these walls with a cannonball




En millään keksi kirjoitettavaa... Ehkä se johtuu tuosta kesähelteestä? Tai siitä että kouluun on enää viikko!? ja jälleen vaikka kuinka kirjoittamisesta pidänkin, abivuonna sitä tulee varmasti tehtyä aivan liikaa. Okei ketä minä huijaan, yritän vain saada aikaa kulumaan, ettei tarvitsisi avata matikan kirjaa. Eilenkin keksin pänttäämisen sijasta mennä valokuvaamaan ja pomppimaan keskelle koskea! hiphei  Mitähän sitä tänään keksisi. Käytän selvästi itseä vahingoittavaa strategiaa (hei vain teille psykan kirjoituksiin opiskeleville!)

Viimeinen kokonainen kesäloma viikko on siis hurahtanut käyntiin (lukuunottamatta viikkoa Kreetalla, Haniassa). Sen tulen viettämään mökkeillessä syömällä itseni grilliruualla aivan pyöreäksi, saunomalla niin että nahka vain käryää, ja tanssiessa kesäsateessa (mutta vain koska aurinkoa ei ole luvattu..). Can't wait!


7/18/2013

'Cause you're my light through the haze




Arvokasta laatuaikaa pikkusiskon kanssa (Miten joku voikaan olla noin kaunis ilman meikkiä?). Ei oikeasti kannata vähätellä sisarusten tärkeyttä. Isoveljen lämmin hali keskellä hesburgeria tai pikkusiskon käkättävä noitanauru saatavat oikeasti olla paljon merkityksellisimpiä kuin kuvittelisi. Todistaakseni tämän annan äidillenikin 50-vuotis lahjaksi jotain mikä auttaa muistuttamaan tästä. Enkä malta odottaa että päästään Kreikkaan pelaamaan oudoista oudompia korttipelejä ja tönäisemään toisemme altaaseen varoittamatta, jeei!
        Ja asiasta kukkaruukkuun ajoin eilen ihan ekaa kertaa elämässäni autoa (ellei lasketa 5-vuotiaana ratin kääntämistä ukin sylissä)!! En omaa edes mopokorttia joten nuo härvelit eivät kauhean tuttuja ole. Mutta oli sikasiistiä enkä edes - vielä - törmännyt mihinkään!
        Nyt (pääsen...) kuitenkin siivoamaan jälleeen näin sadepäivän kunniaksi, kuulumisiin :-)

7/17/2013

You know it's never too late to shoot for the stars



 
 Jos blogilla on miespuolisia lukijoita, niin ohoooi siellä - tässä on teille rento kesätyyli! Pääsin tosiaan profiilikuvaajaksi, ja vielä auringon laskun aikaan! Sen huomasi otoksia katsellessa siristelevistä vihreistä 'simmukoista'. Ne kuvat jääköön kuitenkin vain asianomaisten haltuun. Kiitokset kuitenkin Peeterille, joka jaksoi olla kuvattavana! Siis, kuvia otin huomattavasti liikaa (luonnollisesti) ja valinnanvaikeus tuli, jälleen, tutuksi.
        Heinäkuun puoltaväliä viedään ja kiirettä pitää. Tällä viikolla luvassa kolme eri taivaallista juhlaa, häät mukaan lukien. Vuhuuuuui! Ja vaikka mahdollisimman optimistisena, 'lasi on puoliksi täynnä' - ihmisenä, yritän pysyä, täytyy sanoa että kohta puolitoista kuukautta kestänyt, tuo Kirottu flunssa, voisi kyllä jo poistua... Mutta hyviäkin uutisia löytyy! Ja hyvistä uutisista puheenollen, jätski oottaa pakastimessa :-) ja siitä taas huonompiin uutisiin: parvekkeen siivoukseen...


6/27/2013

MIDSOMMAR




Mä oon täällä taas, entistä pisamakkaampana - jos se on edes adjektiivi. Vaikka tää jussi- postauskin tulee vähän muita jäljessä..... niin olen elossa edelleen! Kamera lojunut vain hieman liiankin kauan kaapissa, ehkä nyt kesällä siihen tulee muutos. Vietin juuri maailman kivoimman viikonlopun (juhannukseksikin kutsutaan) mökillä nauraen viime vuoden tapaan. Tosin vaikka söin siellä enemmän kuin laki sallii, niin varmaan kymmenisen kiloa karisi siinä hyttysiä ja paarmoja karkuun juostessa. Noh, ei anneta kutinan rikkoa onneamme.

Koska 4/5 mökkikuvistamme oli (kaikista parhaita) pelleilykuvia, niin kuvasaldo on hieman aneeminen. Taidan jättää tällä kertaa nimittäin väliin irvistys-pullistus-moimullaontukkapystyssä - kuvat. Ei anneta sen kuitenkaan haitata, sillä kameran edessä veistoksen komea jäbä haha

En ole oikeastaan kauheasti mitään erityistä ehtinyt tekemään koulun loppumisen jälkeen. Rahaa koettanut hankkia ja ottanut aurinkoa. Mutta vielä on kesää jäljellä! Ja eihän loma ole Lomaa jos kokoajan pitää jossain juosta. Rauhassa ja rentoillen vaan siis eteenpäin.

Nyt kuitenkin ukkostaaa ja minä taidan yrittää mennä saamaan ajatuksiani tuosta jyrinästä johonkin einiinpelottavaan...hui
Adioos ja hauskoja lomapäiviä! :-)


3/07/2013

Vanhojentanssit '13


  
Taas uusi ihana 'kerran elämässä' - hetki koettu; prinsessaksi pukeutuminen vanhojenpäivänä. Tytöt kauniina ja pojat komeina (pinguina siskoni mukaan). Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisin istunut itse siellä katsomossa ja ajatellut sitä, kuinka vuoden päästä tanssahtelisin kyseisellä lattialla. Pakko myöntää tässäkin kohtaa että aika lentää kuin siivillä. Vanhojentanssit menivät hyvin. Tuntui vain että päivä meni ohi niin nopeasti että tuntui etten edes ehtinyt tajuta mitään :-D ! Hiukset laittoi kampaajani, mutta meikit loihdin itse.

Postaukset ovat nyt vähän jääneet kiireiden vuoksi joten pahoitteluni siitä. Enkä oo toki myöhässä näiden wanhojenkuvienkaan kanssa, en ikinä. Olen jo pitkään halunnut tulla laittamaan kuvia, mutta esimerkiksi nämä hohtavat vanhojentanssikuvat sain vasta äskettäin! Ja mulla on tosiaan noita kuvia varmaan 5tuhatta kappaletta joten valitsin vain pari joukusta. Myös ihana miljoonan-vuoden-flunssani rajoitti aikaisemmin kuvailuilujani, mutta nyt parantuminen on tapahtunut. Joka tapauksessa tanssien ja läjän kuvia jälkeen pyörähtelimme jatkoille, jonka jälkeen alkoi hiihtoloma! Tosin sekin on jo nyt ohi, joten se siitä. Ensi viikolla suunnataakin vanhojenristeilylle till Sverige!
Ruotsin jälkeen onkin enää viikko ensimmäisiin ylppäreihin, ja voin oikeesti vaikka löydä vetoa että pyörryn pelosta ennen kuin pääsen edes saliin sisään.. Lukeminen vähän jäänyt mutta siihenkin tulee nyt muutos! On ollut motivaatio hieman turhan hukassa metabolisista oireyhtymistä luettaessa. Nyt jatkan maailmaani kuitenkin ihanien psykan opintojen pariin, hyvää viikonloppua kaikille jo hieman etukäteen!


12/16/2012

We are like snowflakes in the sky, we just do not ever melt


     
Ystäviä, pikkujoulut, tonttulakkeja, kynttilöitä, korttipelejä, lyhyet yöunet, jouluostoksille, lumituiskuja, 3D-leffan lastenlasit, leffateatterin invapaikat, herääminen kello 2 päivällä; eiköhän nämä sanat kerro ihan olennaisesti mun viikonlopusta! Oli hauskaa ja nyt on jo suurin osa lahjoista hommattuna, vielä pari jäljellä. Itselle tarttui mukaan yksi paita, sillä piti hillitä itseni joulun jälkeisiä alennusmyyntejä varten. Rahatilanne ei ole nimittäin paras mahdollinen.. Enää neljä päivää koulua ja sitten koittaa loma jeii! (mikä sisältää myös koulua.......eipähän ainakaan tule ikävä)

Nyt kuitenkin aloittamaan joulusiivousta ja läksyjäkin voisi vilkaista, hyvää viikonalkua kaikille :-) !